sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Mamma Mia!

Sunnuntaina sain paritkin mamma miat.
Aamupäivästä lähdin Dragon Flyhin hierontaan. Aah ja uuh. Ihana kokemus! Otin öljyhieronnan ja sen lisäksi sain rennon mielen. Ihana käydä paikassa, jossa ei tarvitse itse "viihdyttää" hierojaa, vaan saa maata kuola poskella ja nauttia siitä, kun itseä hoidetaan.
Loistava kokemus, ei tarvitse jatkossa miettiä minne sitä menisi hierontaan. Olisipa Suomessakin tämän kaltaisia paikkoja, tai siis Oulussa, silloin siellä tulisi kyllä varmasti käytyäkin.

Kotimatkalla kävin levykaupassa etsimässä papalle kiinalaista musiikkia ja muutama levy tarttui mukaani, sekä yksi DVD. Itselle ostin Josh Grobania ja Mamma Mia DVD:n. Vasta taksissa huomasin, että Grobanin levy oli tupla ja toisella levyllä oli joululauluja! Frööbeleiden joululevy sai haastajan, joka kyllä hakkaa Frööbelit mennen tullen ja palatessa äidin mielestä.

Mamma Mia! -elokuva piti saada heti pyörimään, vaikka en sitä juurikaan ennättänyt katsoa, mutta se musiikki... Tämä levy pitää saada Suomeen mukaan, onhan se lapsillekkin sovelias, kävin netistä tarkistamassa ennen kuin laitoin pyörimään.

Illalla tilattiin intialaista ruokaa, joka tällä kertaa oli kyllä hiukkasen liian tulista. Ei kelvannut lapsille, hyvä kun meille aikuisille. Eikä makukaan ollut tällä kertaa niin hyvä kuin aikaisemmin. Selvästi eri kokki ollut puikoissa. Jospa ensi kerralla olisi taas suosikkikokkimme töissä.

Illalla tuli vielä CityShopin tilaus. Kortinlukija ei toiminut, mutta onneksi suostui jättämään tavarat, että ensi kerralla sitten maksetaan. Saatiin lapsille rahkaa ja yogurttia, joita menikin useampi purkki heti kättelyssä :-D

Että mamma mia vaan. Istun ja kuuntelen joululauluja.

Ekakerran muuten kuulin tuosta laulajasta Ally McBealissa. Laulaja oli yhdessä jaksossa vierailevana tähtenä ja lauloi upean kappaleen, To Where You Are, joka kyllä kolahti heti tämän äidin (en tainnut silloin olla vielä äitikään...) sydämeen.

9 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Hei!

Missä levykaupassa kävit? Minäkin haluaisin löytää lahjamusiikkia, eli joku "oikea" levykauppa pitäisi löytää.

Minullekin on Joshin esitys Allyssa jäänyt kovasti mieleen - oli se sen verran herkkä pläjäys. Yhtä levyänsä olen kuunnellut kerran, mutta sama herkkyys ei oikein sillä ainakaan välittynyt. Pitänee kokeilla uudestaan.

Nanna kirjoitti...

Hyvä muistutus Mamma Miasta. Meillä on ollut kinkkikopio siitä jo kesästä lähtien, mutten ole jostain syystä sitä katsonut, vaikka kaikki ovat kehuneet.

Saitko jouluradion toimimaan?

Nina kirjoitti...

Heli: Siellä Wulinin levykaupassa minä kävin. Lähellä Love Story kampaamoa, vähän Wulinia pohjoiseen(?) päin, tien toisella puolella, sellaisessa kulmauksessa.

Mulla on nyt kaksi Grobanin levyä (tai siis kolme kun tämä viimeisin oli tupla). Ainakin yksi jäi vielä kauppaan, pitänee käydä ostamassa pois...

Nanna: Mamma Mia on ihana! Siitä tykkää lapsetkin :-)

Jouluradiota en saanut ainakaan näin illalla toimimaan. Pitää koittaa aamupalalla paremmalla onnella, silloin yhteydet ovat yleensä paljon nopeammat.

Susanne kirjoitti...

Mamma Mia! -elokuva on kyllä todella hyvä. Olen katsonut sen jo kahteen kertaan :)

Joululaulut on kaivettu esille meilläkin ja kuunneltu taas pitkästä aikaa innoissamme :)

Jonna kirjoitti...

Mamma mia saa jalan viputtamaan! Mieltä ja oloa piristävä elokuva.

Nina kirjoitti...

Jonna: Ihan totta! Ei voi olla paikallaan, eikä suu supussa vaan tulee sellainen pakonomainentarve laulaa ja edes "pikkiriikkisen" tanssittaa lapsia siinä samalla.

Loistavaa terapiaa jos mieli on iloton :-)

MiaO kirjoitti...

No voihan Mamma Mia! Kyllähän tuo elokuva on ihan pakko hommata, kun sitä niin kovasti hehkutatte :)

Tiedättekö muuten, että joulun aikaan saadaan tänne Kiinaan suomalainen leffa! Juha Wuolijoen ohjaama Joulutarina. Elokuva tulee ensi-iltaan yli 180 salissa Kiinan suurimmissa kaupungeissa 19. joulukuuta.

Anonyymi kirjoitti...

Mamma Mia on minultakin katsomatta, jospa sen jouluksi hankkisi, kiitos ideasta:)

Joululaulut ovat minulla vielä jossakin jemmassa. No netistä taitaa löytyä ehkä helpommin;)

Mukavaa joulunodotusta.

Nina kirjoitti...

MiaO: Ehdottomasti kannattaa hankkia Mamma Mia! Meillä pyöri tänäänkin ;-)

Kiitti leffa vinkistä, laitoin sen eteenpäin Hangzhoun Leidille ;-) Ei kuulemma vielä ainakaan ole täällä näkynyt leffateatterin listoilla.

Marjut: Minä ennätin kuunnella muutaman kerran netistä joululauluja, nyt tämä kone ei suostu niitä jostain syystä enää soittamaan :-(

Kuten myös, mukavaa joulun odotusta!