Kyllä. Makkarin oven aukaisin, iski kylmyys vastaan. Hyrrrrrr!!!! Lämmityslaitteet säädettý +23 asteeseen ja silti on koko asunto ihan jäässä! Miten ihmeessä????
Ruokatilan ikkuna oli auki. En tunnusta. En varmasti tunnusta, että olisin jättänyt sen auki toissa päivänä tuulettaessani! Eilen sitä ei aukaistu ollenkaan ja toissa päivänä minä v-a-r-m-a-s-t-i laitoin ikkunan ihan kunnolla kiinni!
Siis oikeeksi. Mitä se ikkuna on voinut olla "kiinni" reilun vuorokauden siten, ettei sen aukioloa ole huomannut?! Ei edes kuullut metelistä?! En ymmärrä... Enkä varmasti tunnusta...vieläkään.
Aamulla pitkästä aikaa vein Nikon koulubussille. Nenä ja posket jässä! Varmaan oli lämpötila lähempänä 0- kuin 10-astetta. Collegehousut ja välikausitakki tuntuivat aika köykäseltä varustukselta, jolla ei kyllä pidempää matkaa olisi voinut lähteä tekemään.
Nyt aurinko paistaa, verhot ovat auki, että saadaan lattiat lämpimiksi. Hyvin toimii :-)
Perjantai, ihana sellainen. Loput viikonloput ennen suomilomaa taitavat mennä aika tarkkaan shoppailun merkeissä. Parit juhlatkin olisi vielä tulossa, koitetaan ennättää ja jaksaa kaikki menot, onhan sitten piiiiitkä loma tiedossa :-)
Nyt aamuhommeleiden pariin ja ulos. Heippa ja ihanaa perjantaita!
torstai 20. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Oletkos varma, ettei teillä ole käynyt kutsumattomia vieraita yön aikana? Olen kuullut tapauksista joissa on menty sisän keittiön ikkunasta suurin piirtein 14. kerroksessa.
Onko kamerat ja kännykät tallessa?
Suzhouren: Kaikki tallessa, onneksi.
HRR, kuullostipa kylmälle kuvauksesi! Ja aika omituinen tuo ikkunan auki olo -juttu! Luulis etta ois huomannu jos se noin pitkaan oli auki. Huip!
Sinne kanssa kivaa perjantaita ja viikonloppua!
Hei Nina!
Sinulla on kiva blogi. Täällä ja edellisessä blogissasi on niin paljon luettavaa, että palaan huomenna uudelleen niin ehdin tutustua kunnolla molempiin blogiisi.
Hauskaa lauantai-illan jatkoa!
MaaMaa ja Susanne: Kiitti :-)
Lähetä kommentti