sunnuntai 16. elokuuta 2009

Huhuu pitkästä aikaa :-D

Tervehdys piiiitkästä aikaa! Niin monta kertaa kuin olenkin aikonut kirjoittaa blogia, on se aina jäänyt muiden hommien, naamakirjan ja muiden blogien jalkoihin. Ei vain ole jaksanut iltaisin aloittaa meittimistä, mistä sitä kirjoittaisi. Aina kun vain on ollut aikaa, olen kyllä käynyt lukemassa blogeja, joita olen jo pitkään seurannut, vaikka aina en saisikaan aikaiseksi kommentoida. Eli ei sitä ihan kokonaan olla unohdettu blogimaailmaa.

Kesä on ollut aivan upea. Välillä sadepäiviä on jo oikein odotettukkin, onkohan niitä yksi ollut koko kesän aikana!

Talon rakentaminen on edistynyt niin pitkälle, että yläkertaankin päästään jo muuttamaan. Vaatehuone ja wc ovat vielä kesken, samoin puuttuu lapsilta vaatekaapit, mutta muuten sinne voisi jo sisustusta suunnitella. Hiljaa hyvä tulee. Lapset kuitenkin ovat jo saaneet omat huoneensa ja alakerrasta on suurin osa yläkertaan kuuluvista tavaroista saatu siirrettyä ylös. Ah ihanata kun koti siisteytyy.

Yhtään ei olla vielä sairasteltu. ”Kop kop”. Syksy tulee, toivottavasti sama jatkuu mahdollisimman pitkään. Johan tuota sairasteltiin ihan varastoonkin kiina-aikana.
Niko aloittaa tarhassa maanantaina. Kolmena päivänä viikossa pääsee poika leikkimään ikätovereiden kanssa. Saapa nähdä, mitä mieltä Milla on, kun ei aamupäivisin olekkaan isoveikka kaverina. Repeääköhän äidin housun lahkeet kun neiti on vailla leikkiseuraa, se nähdään sitten.
Niin on kaikki ”kiinalaiset” siirtyneet takaisin Kiinaan. Tuntuu ihan omituiselta, että me jäätiin tänne ja toiset jo kirjoittelee blogejaan Kiinassa. Erikoinen tunne... Se tosiaan on nyt sitten ohitse... Hyvä niin. Paljon helpompaa on pienten lasten kanssa olla täällä kotona kuin Kiinassa. Kavereita meillä kaikilla tietenkin on ikävä, mutta nähdään sitten ensi kesänä lomailun merkeissä.

Kontti tuli ja kaikki tavaratkin. Mitään ei ollut mennyt rikki, paitsi että kahta säilytysrasiaa oli joku hiirulainen käynyt maistelemassa. Nälkä on täytynyt kaverilla olla kun on plastic maistunut. Onneksi oli häipynyt ennen kuin kontti meillä purettiin.
Lisääntyneen aktiviteetin myötä on tietokoneen käyttö vähentynyt huomattavasti. Tavaroiden siirtelyä paikasta a paikkaan b, uimarannalla käyntiä pari kertaa päivässä, kiikuttamista, leikkimistä, pihan siistimistä, ruoan laittoa, saunomista (joka ikinen päivä!) ja pyykkäämistä. Aamulla ulko-ovi auki ja illalla kiinni. Aikasta erilaista elämää kuin Kiinassa. Suurin hurmos on jo haihtunut, sen mukana se typerä virne ruokakaupassa ;-). Mutta elämisen helppoudesta jaksaa nyt nauttia, kun sitä ei välillä ollut. Talossa on nyt kaksi autoakin, joten päästään muksujen kanssa päivisinkin liikkeelle jos haluttaa.

Ihanaa olla kotona ja suunnitella sisustusta ja pihaa se luppoaika, joka kaikesta arkiaskareesta jäljelle jää. Katsotaan nyt, miten tämän blogin käy. Perusarkea en osaa kirjoittaa kiinnostavaan tyyliin, eikä siihen olisi aikaakaan. Voin käydä tätä päivittämässä välillä, jos vain jutunjuurta riittää. Jos innostun joskus enemmälti blogia kirjoittamaan, on edessä varmaan uuden blogin tekeminen, mutta katsotaan nyt. Ilmoittelen sitten tänne tai blogeihinne, kenellä niitä on, jos saan jotain aikaiseksi.

Täällä sitä ajellaan kohti Kuusamoa. Sukulaisten mökille saunanlauteiden uusiminen ja kesäkelkkamäki odottavat. Samalla käydään kiinalaisen lääketieteen osaajalla vähän piikkiä ottamassa ja yrttejä hakemassa. Kerrankin on luvattu sateetonta kun Rukalle mennään. Yleensä aina sataa enemmän tai vähemmän ja on ollut kylmää.
Mutta heippatirallaa tällä erää. Nauttikaa kesän viime hetkistä ja syksyn ensi päivistä. Ihanaa kun on neljä vuoden aikaa! Kynttilät kaapissa odottaa ;-)

(Ja jälleen on julkistaminen kaksi päivää myöhässä ;-) Kotona ollaan ja kaikki muut jo nukkuvat "rankan" päivän jälkeen. Onneksi olin kirjoittanut autossa tämän kirjoituksen :-) Heippa!)

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoittele vain jatkossakin, ihan tavallisia arkijuttujahan minakin vain kirjoitan! Hyvaa syksyn alkua teidan perheelle!

Perheenäiti kirjoitti...

Kiva lukea pitkästä aikaa kuulumisianne. Samaa mieltä minäkin olen, että kyllä ne tavallisen arjen asiatkin ovat kirjoittamisen arvoisia, eri asia on sitten onko siihen aikaa :-)

Meillä alkaa olla leirin purku edessä ja paluu Italiaan lähipäivinä. Täällä eteläisessä Suomessa ei kesä ole hemmotellut, aurinkoisia päiviä on toki ollut, mutta sadepäiviä kyllä paljon enemmän. No, Italiassa taas tarkenee ainakin syyskuun, hyvällä tuurilla vielä pitkälle lokakuutakin.

MaaMaa kirjoitti...

Kivaa, että kirjoitit :)
Mäkin ihan mielelläni luen tavallisesta arjesta! Eli kirjottele ihmeessä aina kun vähänkin huvittaa! :))

Saunominen ja Suomen Kesä on sellasia ihanuuksia, että kun niistä joskus on joutunut luopumaan ja kun sitten takaisin saa, niin varmasti arvostaa ikuisesti! :)

Toivottavasti Nikon päiväkoti"ura" on lähtenyt hyvin käyntiin, eikä äidin lahkeet ole revennyt Millan kanssa!

Iloista alkusyksyä ja visiteerataan blogeissa edelleen puolin ja toisin! *hali*

Nina kirjoitti...

Hei Heidi! Ei musta taida olla arjen kirjoittajaksi. Siis oikeesti, ei vain ole aikaa kirjoittaa omaa blogia saannollisesti, mielenkiintoisia asioita on taalla kotona tehtavana :-)

Perheenaiti: No jos aikaa olisi, voisi sita kirjoitella useamminkin ;-)

Oikein hyvaa matkaa Italiaan! Voisin kylla olla hieman kade... Mutta en nyt tallakertaa ole ;-D

Maamaa: Joo, kirjoitetaan kun innostuttaa ;-)

NIko tykkaa tosi kovasti tarhasta, aina kuulemma menen liian aikaisin hakemaan kotiin ;-)

Lahkeet on ehyet. Meille menee tyton kanssa kotona tosi hyvin! Ihanan rauhallista, saa kotona jotain tehtyakin :-)

Hyvaa viikonloppua! Ja vieraillaan :-)

Emmie kirjoitti...

Hyvä, että saitte tavarat kotiin ehjinä. Minua kiinnostaisi tietää, mitä kiinalaista toitte mukananne? (Uuden postauksen aihe kenties?) Toitteko jotain isompaa kuten huonekaluja? Vai pikkujuttuja?

Nina kirjoitti...

Moikka Emmie! Muutama huonekalu ja pikku salaa. Ei olla oikein kiinatyylin ystavia ;-)
Mutta kun saadaan kamat paikalleen ja muistan, voisin tehda postauksen.
Kiitti vinkista :-)

Bangaloresta kirjoitti...

Olihan kiva kuulla kuulumisianne! Miten on pojan tarhaura auennut?
Itse parantelen taalla silmaani ja odottelen naon palautumista. Iso ikava perhetta, kun ovat jo Intiassa... :( On taalla jotain kivaakin tapahtunut - sain golf-pureman ja nyt sitten hakkaan palloja paivat pitkat. :)

Nina kirjoitti...

Moi Bangaloresta!
Pojalla menee tarhassa tosi hyvin. Ihania nämä päivät kun on tarhassa, eikä kotona tappelemassa Millan kanssa ;-)

Toivottavasti olet parantunut jo ja pääset pian Intiaan perheen luokse!

Minä en ole koskaan golffannut ja vähän epäilen, olisko mun juttu... Mies golffas ainakin Kiinassa, mutta täällä ei ole vielä ennättänyt edes asiaa ajatella, koti pitää kiireisenä ;-)