lauantai 6. joulukuuta 2008

Ostoksia ja päivä ennen matkaa

No niin. Suomi saatiin juhlittua ihan oman perheen kesken.
Pikkujouluihin ei sitten tullut lähdettyä, ei oikein ollut sellainen "kutina", kun on jo toinen jalka Suomessa ja hommaa kotonakin riittää.

Tässä muuten ne mun ostokset, joista taisinkin jo mainita:



Tässä ne minun näköiset talvikengät. Olen jo vuosia haaveillut "karvaisista" talvikengistä, mutta ei ole sopivia sattunut kohdalle, vaikka nättejä olenkin nähnyt. Nyt tärppäs!



Tässä muuta talvista sälää. Tarjoiluvati, jolla näen joka kerta siihen katsoessani joulutorttuja! En koskaan pipareita...
Äidille ja isille korkeat, siniset mukit ja lapsille matalat punaiset. Tonttu ja lumiukko on myöskin tämän talven hankintoja. Kuten näkyy, meidän talveen kuuluu kaikenlaisia värejä, vaikka välillä kyllä haaveilenkin sellaisesta rauhallisesta, harmoonisesta yleisilmeestä, mutta minkäs teet ;-)

Tänään täällä on pakkailtu ja sairasteltu. Niko alkoi valittelemaan massua ja kävi pötköttelemään. Hetken päästä sanoi kurkun olevan kipeä. Punainen, turvoksissa ja vaaleita näppyjä, oli tarkistuksen tulos. Nestemmäistä ibusalia annoin lääkkeeksi ja tuolla lapset jo leikkiikin. Huomenna ei kyllä poika sitten kouluun lähde. Ennemminkin pitää tarkkailla, pitääkö Shanghaihin lähtöä aikastaa, että ennätettäs käyttää poikaa lääkärissä, mahdollista lääkekuuria varten. Katsotaan, miten yö menee. Nouseeko kuumetta jne...

Jahas. Posti Pate lähti postia jakamaan. Itse käyn tarkistamassa pakkaustilannetta. Heräsi tuossa ajatus, josko laittaisikin talvivaatteita ilmatiiviisiin pusseihin, niin pääsisi yhdellä matkalaukulla liikkeelle! Toisaalta, ne antaa mukavasti pehmustetta sitä vaativille tavaroille. Mitähän teksi... Siinäpä miettimistä loppupäiväksi :-)

Huomenna siis lähdetään Shanghaihin ja tiistaina sitten "tralla-laa" Suomi kutsuu :-D

Heippa taas tällä erää :-)

12 kommenttia:

Kaarina kirjoitti...

Kun Akilla oli 4-vuotiaana ensimmäine angiina, se alkoi juuri kovalla mahakivulla. Sitten vielä sai jälkitaudiksi tulirokon. Eli suosittelen hakemaan antibiootit... :)

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin suosittelen kuuria, ja koko perheelle samaan aikaan. Osa voi olla kantavia sairastumatta ja näin sairastuttaa yhä uudelleen ja uudelleen muista.

Tervetuloa Suomeen!!

siperiassa.vuodatus.net

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää tokaa adventtia. Ja oikein hyvää ja turvallista kotimatkaa teille :) Pikaista paranemista myöskin.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti ei Nikon tauti pahene ja pääsette ilman sairastamista Suomeen joulunviettoon! Laskekaahan meidänkin puolesta pulkkamäkeä ja syökää joulutorttuja (enkä ole yhtään kateellinen, en yhtään... tai ehkä ihan, ihan pikkuisen)

Saara kirjoitti...

Heipparallaa ja mukavaa matkaa!

Sari kirjoitti...

Kivat kengät olet löytänyt. Lasten sairastelu taitaa olla näin talvella aika yleistä. Meilläkin on sairasteltu. On ollut köhää, tukkoisuutta ja poskiontelontulehdusta. Toivottavasti teillä pian parannutaan.

Ja hyvää Suomen matkaa!

Nina kirjoitti...

Kaarina: Nyt on nukuttu yön yli. Kuume on noussut ja massu on todella kipeä. Päästään iltapäivällä Shanghaihin lääkäriin, toivottavasti poika jaksaa tuon matkan...

Anonyymi: Joo, katsotaan mitä lääkäri tänään sanoo. Pääasia, että asia ratkeaisi ja päästäisiin huomenna lentämään.

Marjut: Kiitos!

Kati: Lasketaan joo :-)

Sara: Kiitti!

Sari: Kiitos :-)

MaaMaa kirjoitti...

Tosi makeet talvikengät! Ihana löytö :)
Toivottavasti Niko paranee eikä muut saa tartuntaa! Ois inhottavaa reissulla sairastella! Ja BTW Nikolle myöhästyneet nimipäiväonnittelut lauantailta!! :)

Ja Turvallista matkaa kohti Suomea!!

Nina kirjoitti...

MaaMaa: Kiitti :-) Kengät on kyllä ihan minun näköiset!

Poika sai lääkekuurin, lääkäri epäili angiinaa kun massukin reagoi.

Kiitos! Täällä sitä jo ollaan lentokenttähotellissa viettämässä viimeistä yötä. Koitin ladata lapsille ohjelmia TVKaistalta, mutta ei paikallinen isoveli antanut siihen lupaa... Pöh :-(
Siitä huolimatta, huomenna SUOMEEN!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää matkaa! Ja oikein hyvää joulua teidän koko perheelle!

Ne joulucd:t nyt ovat edelleen täällä meillä kun tuo mies oli niin kovasti reissussa ettei ehtinyt/muistanut töihin tuoda. Mutta ajatus oli tärkein..;)

Meillä on torstaina lähtö, kovasti jo odotellaan...;)

Heli kirjoitti...

Jokos olette perillä?

Nina kirjoitti...

Perillä ollaan, mutta ei nyt jaksuja kirjoittaa. Molemmat lapset on kuumeessa oksennellu ja ripuloinu pari päivää... Palataan asiaan tuonnempana, kunhan saa nukutuksi ensin. Mutta SUomessa kuitenkin ollaan :-)