perjantai 27. maaliskuuta 2009

Pääasiassa tympii...

Jep. Nyt tympii. On tympinyt jo muutaman päivän. Itseasiassa liki viikon! Noh, ei ihan 24h mutta ei kauaksi heitä.

Meillä sairastetaan. Niko aloitti kuumeilun viime viikon keskiviikkona. Jatkoi korvatulehduksella ja flunssalla.
Isi aloitti sairastamisen samoin kuumeella viime sunnuntaina ja sain siihen kaveriksi flunssan.
Äiti ja Milla aloitti sairastamisen tässä kolme päivää sitten ja eilen Milla sai flunssan kaveriksi korvakivun. Kuumetta ei äidillä ja Millalla ole vielä merkittävästi ollut.

Lapsilla on antibioottikuurit päällä, äiti ja isi koittaa selvitä vielä muilla keinoilla. Ei ole maku- eikä hajuaistia. Ihan sama, mitä suuhunsa pistää.

On ruvennut myös tympimään ayin lepsuilu. Miksi ei sovittuja rutiinihommia enää voi tehdä päivittäin? Sänky jää petaamatta, kylpyamme siivoamatta lasten jäljiltä. Kylpyamme oli myös tosi likainen (se nihkeä renkula reunoilla, joissa vesiraja on ollut), vaikka kylppärin pesupäivä on keskiviikkoisin, mutta ei. En ymmärrä. Hanurista kuitenkin.
Pisteenä i:n päällä näin tänään kun pesi taikinakulhossa välineiden kanssa yhtäaikaa tiskirättiä!

Minne opetetut asiat häviävät? Onko kiinalaisilla kananmuisti, vai mistä kummasta tämä johtuu? Itse olen aikasta jämpti tietyissä asioissa ja haluan, että ne tehdään juuri niin kuin minä haluan. Varsinkin tuo tiskirätti sai minut näkemään punaista. Yäk :-(

Viikko on jo vietetty sisällä sairastelujen takia ja nyt sataa vettä, kun voisi ajatella Nikon viemistä ulos. Poika pian poksahtaa, ellei pääse tuulettumaan! Antibioottia on jo syöty kolme päivää ja ovat tehonneet hyvin. Jospa Millakin saisi ensi yönä nukuttua...

Vielä kuukausi, sitten päästään kotiin saunomaan ja jatkamaan elämää keskeneräisessä talossa. Tuntuu aika hienolta, kun loppuu tämä matkalaukkuelämä :-D Ihana päästä laittamaan omaa kotia ja pihamaata. Kroppa kaipaa jo liikuntaa. Ihana päästä kunnon hommiin!

Nuhanenäinen neiti pyörii ympärillä ja istuu välillä sylissä, joten jottei tämä valitusvirsi tulisi turhaan kirjoitettua, painan "Julkaise teksti"-nappia nyt, ennen kuin pieni sormi ennättää painamaan "delete"-nappia.

Kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu, eiks vaan?!

11 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Voi harmi kun kaikki olette kipeina. Pikaista paranemista ja tsemppia!

Tarja kirjoitti...

Moi,

Pikaisia paranemisia koko poppoolle!

Tarkoitatko Suomeen menolla kesalomaa vai lopullista paluuta? Kotona saunominen kuulostaa ihanalta =)

MaaMaa kirjoitti...

Ihan varmasti iloksi muuttuu!
Kuhan saje lakkaa ja aya tottelee ja flunssat paranee :)
Parantavia viboja lähetän täältä!!

Ihania juttuja suomessa odottaa!! Enää kuukausi! Uskomatonta!

Toivotan parempaa viikonloppua! :)

Nanna kirjoitti...

Kyllä se siitä! Nyt otat loppuajan siellä ihan lomailun kannalta. Annat kotiavulle kenkää ja siivoat muutamat viimeiset kerrat itse.
Niistätte koko jengi oikein kunnolla, niin sitten ei tarvitse heti Suomeen tultua sairastaa ;)

Plaah, ja ainakin täällä Espoon suunnalla tulee juuri nyt ihan vaakasuorasti lunta.

Nina kirjoitti...

Susa: Kiitti! Paremman puolella jo ollaan. Onhan tässä jo reilu viikko vierähtänytkin...

Tarja: Kiitti!
Kyllä me nyt muutetaan ihan kokonaan takas Suomeen. 2½-vuotta takana, onhan tuo jo aikakin päästä pihalle vähän mylläämään :-)

MaaMaa: Kiitti! Vibat tuli perille ja päästiin jo ulos pikaisesti :-D

Kyllä sitä pienet vastoinkäymiset kestää kun on terveempi. Jaksaa taas "ojentaa" laiskistunutta ayiaki ;-)

Hyvää viikonloppua sinullekkin!

Nanna: Viikko pitäisi ahertaa, sitten tulee vieraita ja sen jälkeen on vielä 1½-viikkoa ja jossain vaiheessa tulee pakkaajatkin. Ihanaa haipakkaa!

En minä ayia pois halua laittaa. Nuo on pikkujuttuja, pitää vaan jaksaa taas ojentaa, mutta kun se vaan niin ihmetyttää, ettei rutiinit pysy samana. 2-vuotta kuitenkin ollut jo meillä. Enemmän on iloa kuin haittaa :-D Pitää vaan välillä saada vähän marmattaa ;-)

Perheenäiti kirjoitti...

Pikaista parenemista kaikille! Tämä alkuvuosi on tainnut olla vähän joka puolella maapalloa aika "tautinen", mutta toivottavasti tilanne muuttuu kevätauringon myötä. Ensi yönähän sirrytään taas kesäaikaan. Onko siellä sama juttu?

Kati kirjoitti...

Onko teillä ensi viikolla kauhean kiireinen ohjelma? Meillä kun edelliset ukki ja mummu lähtivät tänään Suomeen ja toiset ukki ja mummi tulevat vasta 6.4... ja meillä ei neiti pientä nuhaa pelkää ;-)

MaaMaa kirjoitti...

Nina, mulla on sulle blogissani haaste! :)

Nina kirjoitti...

Perheenäiti: Kiitti parannusterkuista! Ne auttavat aina :-)
Täällä ei kelloa siirretä. Aikaero kotomaahan onkin nyt vain viisi tuntia :-)

Kati: Ei meillä mitään erikoista. Metrossa pitäs käydä, mutta taitaa jäädä ensi viikkoon...
Tulkaa ihmeessä käymään! Hyvää säätä luvattu ja olette tunnetusti innokkaista liikkumaan ;-D

MaaMaa: Kiitti! Mietintämyssy on jo päässä ja "makuhermot muistelee" ;-)

Jonna kirjoitti...

Paranemisia koko porukalle! Hurjaa että pian on Kiina ohi...

Marjut kirjoitti...

Teillä jo toivon mukaan voidaan paremmin.
Niin te olette muuttamassa nyt sitten kokonaan takaisin Suomeen :)

Mukavaa viikkoa :)