keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Tervehdys!

Siis oikeesti. Minne se aika oikein juoksee? Kohta on jo toukokuu ohi mennyt ja se tarkoittaa, että ollaan jo KUUKAUSI vietetty kotona!!!

Suomeen palatessa fiilikset olivat erilaiset kuin lomalle tullessa. Aikaisemmin pään täytti vain se mieletön herkuttelu, nautiskelu, shoppailu ja lähes turistina oleminen.
Nyt ovat päällimmäiset ajatukset olleet talon rakentaminen, toisen auton hankkiminen, pihan laittaminen.

Yläkerran seinät on nyt tasoitettu. Siivousta vaille valmis pohjamaalaukselle. Sitten pitäisi suunnistaa tapetti ja laminaattikaupoille.

Toista autoa on etsitty. Uutta tai käytettyä. Katsotaan, joko tällä viikolla saadaan päätös etsinnälle. Toiveita olis...

Pihalla olen saanut omenapuut ja päärynäpuun vapautettua verkoista ja siistittyä juuren. Jopa kevätlannoitetta sain ensimmäisen kerran heitettyä puiden juurelle ja se tuntui kyllä aika hienolta. Jospa minusta tulisikin pieni viherpeukalo ;-)

Lapset ovat nauttineet ulkoilusta ihan satasella. Satoi tai paistoi, ulkona ollaan ja telmitään. Metsässä käydään kävelyllä ja kiipeillään puissa. Tutkitaan eläimiä, syödään vanhoja puolukoita jne... Elo on "hieman" rikkaampaa kuin Kiinassa. En voisi enää kuvitellakkaan asuvani kerrostalossa näiden lasten kanssa.

Niko kaipaa kavereitaan Kiinasta. Erityisesti mielessä pyörivät painikaverit Roope ja Samuel, sekä koulusta kauniimpaa sukupuolta oleva Karen.
Välillä me vanhemmat ollaan ihan tyhmiä, kun ollaan muutettu takaisin Suomeen. Niin paljon kaverit vaikuttavat lapsen elämään.

En usko, että koskaan tulee niin paljoa ikävä Kiinaan, että haluaisin sinne enää muuttaa. Ainakaan pienten lasten kanssa Hangzhouhun.
Kohta kun saadaan vielä toinen auto taloon, helpottuu elämä kummasti. Päästään lasten kanssa päivisin käymään liikennepuistossa, Nallikarissa, sukuloimassa ja kyläilemässä jne...

Tässä pikainen "paniikki" postaus. Jatkoa varmasti seuraa, kunhan saan aikaa raavittua tähänkin hommaan.

Hei vaan ja mukavaa kesän alkua kaikille!
Kiinaan ystäville terkkuja; Teitä on ikävä!

10 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Elamanne Suomessa kuulostaa ihanalta. Mulla on ikava niin sita miten siella voi olla ulkona...toisin kuin taalla helteessa.
Omenapuut ja paarynapuu, vau, ihanaa!
Mullakin suomilomat menee aina herkutellessa ja shoppaillessa ja kiireessa, paivien laskemisessa jne...en osaa kuvitella tunnetta jos saisikin jaada sinne...

Harmi etta lapsilla on ikava kavereita.

MaaMaa kirjoitti...

Ihana kuulla (lukea) kuulumisenne! Hyvä kun postasit!!!
Varmasti riittää hommia kotosalla kun on ollut niin pitkään poissa. Kuullostaa kivalle kaikki touhut, vaikka rankkaakin varmaan on!
Suomen luonto ja kesä ja raitis ilma on kyllä ainutlaatuisen suloista!

Voi Nikoa kun on iku kavereita...onko pitänyt niihin mitään yhteyttä?

Toivottavasti löydätte sen kakkosauton pian; sitten vasta vauhtiin pääsettekin!
Nauttikaa suomesta ja ihanasta alkukesästä! Iso hali!!

Bangaloresta kirjoitti...

Kiva, etta jaksoit laittaa postauksen. Kuulostaa kivalle elamanne nyt siella Suomen kamaralla. Kylla tuo ikava lapsella helpottaa, kun saa uusia kavereita sielta. Meilla keskimmainen myos viela 1,5 vuoden jalkeenkin muistelee kavereitaan Iranista. Mutta ei onneksi enaa varsinaisesti ikavoi.

Marjut kirjoitti...

Voi kun kiva kuulla miten teillä on alkanut elo luistamaan Suomessa.
Harmi että pojalla vähän ikävä on iskenyt. Mutta eiköhän sekin siitä ajanmittaan rauhoitu ja voihan sitä vaikka kirjoitella kavereille jos siltä tuntuu.

Mukavaa viikonloppua !

vanamo kirjoitti...

Mukavaa kevatta ja kesaa teille sinne koti-Suomeen! Meidan perhe on lahdossa kotiin heinakuussa ja sita odotetaan kuin kuuta nousevaa. Yritamme kuitenkin myos nauttia tasta keski-lannen ihanasta alkukesasta, kun tietaa, etta Suomessa voi olla tahan aikaan viela yopakkasiakin.

Emmi kirjoitti...

Kiva kuulla, että elämä Suomessa on alkanut sujua mukavasti! Kuulostaa niin suomalaiselta elämältä :)

Kaverit ovat todella tärkeitä lapsille. Meillä puhutaan vieläkin vanhoista tarhakavereista ja mitä heidän kanssaan on tehty vaikka muutosta on kohta vuosi....

Nina kirjoitti...

Susa: Kyllä ulkoilu Suomessa on niin helppoa ja ihanaa. Ainoa hidaste on käärmeet, jotka ovat taas löytäneet tiensä tontillemme :-(

MaaMaa: Kyllä täällä on ihanaa! Minut on luotu touhuamaan pihalla, ei kerrostaloon asumaan ;-)

Ei olla pidetty (vielä) yhteyttä Nikon kavereihin. Reilun vuoden päästä molemmat pojat ovat tulleet jo takaisin Suomeen ja varmasti sitten tavataan. Se "tyttöystävän" yhteyden pito taitaa odottaa sitä aikaa kun poika itse osaa tietsikalla touhuta ;-)

Bangaloresta: Elo on aikasta mukavaa. Ihan meidän näköistämme :-)
Ei poika ole nyt muutamaan päivään kavereita maininnut. Kuvia ollaan kateltu, joten eiköhän se siitä, onhan tuo vielä niin nuorikin.

Marjut: Hyvin täällä viihdytään!

Olikin hyvä idea tuo kirjoittaminen!
Pitää joku päivä kirjoittaa maili pojan kanssa kavereille, jos vielä tulee kovasti ikävä :-D

Vanamo: Kyllä ulkomailla olosta kannattaa ottaa kaikki irti, minkä pystyy! Ainutlaatuinen kokemus!

Täällä paras kesä on ihan oven takana. Joka päivä pitää käydä tarkistamassa puiden ym. kasvukehitys, että milloin niitä kukkia saadaan näkösälle :-D

Emmi: Kyllä me nautitaan täysillä taas tästä touhuamisesta. Joka päivä vähintään toinen sanoo;"Tämä se on elämää", kun pihalla saa ähistä ;-)

Perheenäiti kirjoitti...

Hienoa, että paluu Suomeen on mennyt noin sujuvasti, joskushan paluumuutto voi olla uusi "sokki".

Pikkuväki onneksi saa uusia kavereita nopeasti, eiköhän se ikävä vähitellen hellitä.

Kauniita alkukesän päiviä sinne Suomeen, täällä on hurjat helteet, mittari huitelee kolmessakymmenessä ja on kosteaa.

Maahiska kirjoitti...

Hei ja mukava että piipahdit blogissani :) Olen usein miettinyt millaista elo olisi ollut jos tosiaan olisin lähtenyt lasten kanssa Saksaan tai Australiaan silloin 13 vuotta sitten. Siksipä on hieno lukea kaikkia blogeja, joissa perheenäidit kohtaavat arkea ulkomailla... Nyt olette taas "turvallisesti" Suomessa, uusi vaihe edessä... Onnea ja iloa tulevaisuuteen!

Nina kirjoitti...

Perheenaiti: Tosi hienosti on mennyt! Ei mitaan shokkiin viittaavaa kenellakaan ;-)
Kesa vetelee jo viimeisiaan, mutta aivan loistava kesa kylla onkin ollut!

Kiitos Maahiska! Kylla Australia olisi aikasta ihana maa viettaa muutama vuosi. Sinne olisi ihana joskus viela paasta!