sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Timantteja

Niin, timantit olivat tämän päivän ajatukseni. Aurinko paistoi niin ihanasti, että puiden oksilla loisti ihania timantteja! Voi kun olisi ollut kunnon "tuubi" kameraan, jotta olisin saanut ikuistettua koivun, vasten sinistä taivasta. Niin paljon kiiltäviä timantteja... kerrassan lumoavan näköistä!

Mitä sitä meille? No ei kait tässä mitään kummempaa. Ihan normaalia kotielämää. Nautin suunnattomasti omasta päätösvallasta, siivotaanko nyt vai kohta vai ei silloinkaan. Siitäkään huolimatta ei paikat peity mustaan töhnään, joka Kiinassa on ihan arkipäivää.

Sauna on kerrassaan ihastuttava paikka. Sitä lämmitetään aamulla, päivällä tai illalla, ihan miltä milloinkin tuntuu. On ihanaa "puhdistautua" ihan perinpohjin, sienellä hangaten, nahka punaisena hehkuen, ja ei kun ulos jäähyttelemään. Aahhhh.... (Ja jouluinen siideri kuuluu tietenkin tähän kohtaan postausta ;-))

Pakkanen paukkuu 20-asteessa. Ihanaa. Ulkona on tyyntä, ulkotulet palavat rauhallisesti, samaten lyhtykynttilät. Tämäkin vaan on niin hiivatin ihanaa....

Nautitaan sukulaisista ja naapureista. Kyllä se vain on niin ihanaa, kun ovi käy ja tuttuja ihmisiä tulee ja menee. Uunituoreet tortut ja herkulliset konvehtit nautitaan aina hyvässä seurassa :-)

En minä tiedä. Välillä ajattelen Kiinaan paluuta liki paniikinomaisesti, etten halua enää sinne lähteä, mutta jo toisena hetkenä ajattelen, että ihana mennä vielä hetkeksi. Loppusilaus tekemään. Jokaisella asialla kun on puolensa. Kyllähän tämä täällä kotona olo on ollut sellaista kuherrusaikaa, ei ole arki vielä päälle puskenut. Kaikki vaan on niin ihanaa...
Kyllähän se on sitten ihanaa tulla rakentamaan yläkerta loppuun. Sisustussuunnittelija olisi kyllä ihan poikaa aulaa kaveriksi katselemaan. Mutta mistä löytää hyvä? Onko jollain tietoa oulunseudun HYVISTÄ sisustussuunnittelijoista?! Olisi kyllä enemmän kuin tuhat jänistä saada hyvä suunnittelija täällä meillä käymään...

Huomenna arki koittaa. Mies lähtee töihin ja minä jään räkäisen tytön ja energisen pojan kanssa kotiin. Toivottavasti paukkupakkanen hieman hellittää, että päästään pihalle temmeltämään, saattaa siinä muuten tulla isiä monta kertaa ikävä ;-D No ei vaiteskaan. Onhan tuota noiden kanssa tottunut olemaan, mutta viime aikoina sitä on vaan tottunut niin hyvälle...

Terkut kuvissa esiintyvälle Empulle! Koirakuume kasvaa ainakin lapsilla kun tuollaisia ihania nallekarhuja kylässä käy :-D Tervetuloa kesällä uudestaan!

PS: Olipa ärsyttävän "ihanaa" koko teksti. Tuota sanaa tuli käytettýä ihan liikaa tässä hekumassa. Toivottavasti jaksoit "ihanasti" lukea loppuun. Siirappia..... ;-)

16 kommenttia:

aasim kirjoitti...

Ehkä ensimmäisen kerran uskallan jopa kommentoida blogiasi :)

Niin, itse suosittelisin http://www.sisustussuunnittelu.net/?sivu=etusivu Kaija Hentilää. :)

Jatka blogitusta, tätä on kiva lukea vaikka en kommentoikkaan koskaan :)

Nanna kirjoitti...

Ihanaa siirappia. Jokainen meistä paluumuuttajista (,jotka kaipaavat suomeen) kokee varmasti ihan samat fiilikset. Viimeiseltä Suomi-reissulta ei yhtään huvittaisi lähteä, mutta toisaalta kiva mennä vielä hyvästelemään tutut paikat ja ihmiset. Oma koti ja naapurit tuntuvat ihanalle, liiankin ihanalle. Mulla se tunne ei ole vieläkään mennyt pois, vaikka olen ollut Suomessa jo pitkään! Kyllä täällä sitten vain on hyvä olla!

Sisustussuunnittelijaa voi etsiä myös www.sisustussuunnittelijat.com sivuilta.

Nina kirjoitti...

aasim: Kiitos kommentistasi ja vinkistä :-) Laitan linkin ylös, ja tutkin tarkemmin kunhan saan aikaa "termiiteiltä" ;-D

Nina kirjoitti...

Nanna: Olenkin miettinyt, että missä päin maailmaa te olette olleet ja kuinkan kauan? Kauanko olette nyt olleet Suomessa?
Kyllä tää on tällaista ihanaa aikaa ;-)

MaaMaa kirjoitti...

Ihanalta kuullostaa, eihan sita muuten voi kuvata kuin ai ihanuutta! :) Sauna, siideri, kotielama, talvi, lyhdyt ja soihdut. Ai etta! Ja SULOINEN koira, ihana jattimainen nalle! :)

Toivottavasti rakatauti menee ohi ja paasette lumeen pyarimaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan siirappista ;-). Hyvin samanlaiset fiilikset täällä... Suomessa on ihanaa.. lomalla. En tiedä maistuisko se oikea arki sitten yhtä ihanalle. Tuskin.
Huomenna lähdetään, mutta ei vielä sitä viimeistä kertaa.

Nina kirjoitti...

MaaMaa: Tää tosiaan on niin ihanaa...;-)

Emppu oli tosi ihana koira! Rauhallinen ja lapsiin tottunut :-)

Ulos ei päästäkkään. Poika on kans sairastunut ja kuumeilee... Ulkona -10-astetta, joka ei nyt meitä lämmitä... Noh, onhan noita päiviä vielä edessä!

Suzhouren: Hyvää matkaa! Toivottavasti Intian tilanne olisi tänä vuonna rauhallinen, eikä tulisi pelottavia iskuja enää siviileitä kohtaan.

Pian se nähdään, miltä arki täällä tuntuu. Varmasti alkaa puuduttamaan ihan samalla tavalla kuin missä tahansa muuallakin. Pitää vain keksiä kaikenlaista mukavaa tekemistä :-D

Nanna kirjoitti...

Me oltiin Dubaissa 4 vuotta, joista viimeinen aikalailla tervanjuontia. Lopullisesti Suomessa olen ollut elokuun lopusta, mutta sitä ennen koko kesän.
Arkihan on ihan samanlaista joka puolella, jossa sen voi turvallisesti viettää. Se ei tule juurikaan muuttumaan. Arkea helpottavia asioita sen sijaan kyllä tulee. Mummit, kummit ja muut tutut verkostot. Asioiden hoitaminen on järjettömän helppoa Suomessa ja liikkuminen yleensä. Pakko myöntää, ettei ihmisten vähyyskään ole ihan huono asia ;)

Susanne kirjoitti...

Kiva minusta oli lukea noin ihanaa tekstiä :)

Varmaan pakkanen on sielläkin jo laskenut ja toivottavasti räkätauti on jo ohi.

Hyvää loppiaista!

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan ihanaa on lomailla Suomessa! Etenkin kesällä ja talvella - syksyn pimeyden ja räntäsateet jätän väliin ihan suosiolla.

Toisaalta tulee olemaan paljon asioita, joita täältä ulkomailta tulee Suomeen palatessa kaipaamaan. Minusta Suomi tuntuu välillä liiankin harvaan asutulta ja hitaalta! Helsinki tuntuu liian pieneltä paikalta (ei tapahtumia, ei valikoimaa) ja maaseudulla asumista en voisi edes harkita, vaikka siellä mielellään lomailenkin. Varmaan tulee kulttuurishokki sitten kun palataan takaisin Suomeen.

Kuitenkin tiedän, että HALUAN palata takaisin Suomeen enkä halua jäädä lopullisesti maailmalle. Koti on Suomessa ja koti on täällä - ja tavallaan koti on aina siellä toisessa paikassa kuin itse on. Aina kaipaa hieman sinne "toiseen kotiin". Onko muilla samanlaisia tuntemuksia vai olenko ainoa joka ei osaa päättää mitä haluaa?

Nina kirjoitti...

Nanna: Oho! Teillähän oli pitkä komennus! Olen joskus yrittänyt blogistasi katsoa noita taustatietoja, mutta ei ole aikaa kauhean tarkkaan ruveta etsimään, kun on näitä lapsukaisia kaveria ;-)
Olen kyllä samoilla linjoilla kanssasi. Kyllä täällä kaikki on helpompaa, sitä on vapaampi liikkumaan, eikä ole silmätikkuna, minne sitten meneekin.
Ja ihmisten vähyys on kans aikasta hieno juttu :-)

Susanne: Pakkanen on taas kiristymässä. Päästiin sentään ulos :-)
Hyvää loppiaista sinullekkin!

Anonyymi: Kaikkihan me ollaan erilaisia. Onneksi :-) Eihän siitä tulisi mitään, jos kaikki haluaisivat asua maalla tai kaupungissa. Tungosta tulisi, eikä maaseutuakaan olisi ;-)
Kyllä minäkin tunnen ihmisiä, jotka eivät halua maalle asumaan, vaan arvostavat palveluiden läheisyyttä enemmän kuin omaa rauhaa. Puolensa ja puolensa. Olisihan tuo joskus kiva tilata kotiinkuljetus jostain ruokapaikasta...
Varmasti sullekkin tulee jossain vaiheessa ajatus siitä, mitä oikeasti haluat. Siksi mekin Kiinaan lähdettiin, että saatiin asia selville :-) Toisilla siihen varmaan menee vain hieman pidempi aika.

Merja kirjoitti...

Sauna. Voi että. Nyt voisin maksaa vaikka itseni kipeäksi että pääsisin saunaan. Täällä Kaliforniassa on jo yöt viileitä ja taloissa vetää joka nurkasta. Saunan lämpö olisi iiiiihaaanaaa ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Mutta sehän on ihanaa jos on Ihanaa:)) Suomilomaa me odotellaan myös jo kovasti, vaikka vasta kesällä sinne lähdetäänkin. Laivamatka jo varattuna kuitenkin;)

Nina kirjoitti...

Merja: Kiinassa kans aina haaveilen saunasta kylmään aikaan. Ei sitä saunaa korvaa kyllä mikään. Aivan ihana paikka!

Marjut: Niin, ihana on ihanaa :-D
Minne lähdette seilaamaan? Itselläni kyllä nykyään tulee "etovaolo" kun laivamatkaa ajattelen, oli Sydneyssä niin kauhea merisairaus, ettei minusta ollut mihinkään. Yök :-(
Vaikka muuten merillä olisikin mukava olla tyynenä aikana :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lukea fiiliksiänne! Siis kun itse ei ole vielä edes päässyt matkaan *naurua* ja nyt jo ikävöin tänne. Tiedän jo piiitkän listan asioita, mitä tulen kaipaamaan. Kuitenkin niin odotan pääseväni vähän näkemään "muailmaa", vaikkakin Siperiassa.

On tämä ristiriitaista!

:)

Nina kirjoitti...

Eeva: Siperia varmasti opettaa :-D
Täytyy kyllä sanoa että mulla saattaisi jäädä lähtemättä, ainakin tällä porukalla...
Yksityisyys. Kiitos! Sitä ei Kiinassa ymmärretä, sitä olen huomannut kaipaavani siellä.