maanantai 12. tammikuuta 2009

Talven taika haihtuu...

Lähettäjä Suomiloma
Tervehdys pitkästä aikaa!
Ulkona lämmintä noin 3-astetta. Piha peilikirkkaalla jäällä ja vettä sataa ajoittain aikasta rankastikki.
Pihalla käytiin tänään kerran. Tehtiin lumilyhtyä, kerättiin käpyjä ja käytiin metsässä syömässä lumen alta paljastuneita puolukoita. Nam :-)

Viimeinen viikko menossa viimeisestä suomilomasta. Säänhaltijatkin ovat sitä mieltä, että meidän on aika lähteä takaisin Kiinaan. Talven taika on nyt nähty ja koettu. Talven huonot puolet tulevat nyt esiin. Kyllähän se olisikin tosi hankala lähteä Suomesta, jos olisi sellainen oikein ihastuttava talvikeli!

Lomalla ollaan käyty katsomassa lätkää (Kärpät - Tappara), käyty autokaupoissa, leikitty pihalla, kylästelty jne. Laittelen kuvia sitten, kun saan puhelimeltakin kuvat pihalle. Jännä nähdä, minkä tasoisia kuvia tulee pukin tuomalla kamerakännykällä, nyt ei vaan saada tähän koneeseen ajettua ohjelmia sisälle, kun ulkoinen kovalevy on Kiinassa. Että muistelot sitten Kiinasta käsin :-)

Joulu on jo kerätty pois. Muutama liina vielä löytyy ja pari joulutähteä. Ne varmaan adoptoidaan naapuriin, jos vain hengissä sinne saakka pysyvät.
Jos nyt vain saataisiin noita talvenleikkejä vielä pihalla harrastaa ennen lähtöä, olisi tosi ihanaa. Kiinassa kun ei ole mitään tekemistä ulkona, eikä ainainen ulkona kävelykään jaksa aina kiinnostaa. Siellä on hyvä keksiä sitten sisäleikkejä kun on ayikin auttamassa kotitöissä.

Tässäpä pikaisesti. Palataan asiaan taas kun on aikaa. Heippa ja hyvää viikkoa!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi, löysin tänne tuolta kotirouvan blogista. Minä tässä olen lueskellut sun kirjoituksia. Samalla olen mietiskellyt tuota teidän lasten kuvaa tiiraillessa, että mahdettiinkohan me sattumoisin olla kuule samaan aikaan Oulun Kodin Anttilan Hesellä lasten kanssa ennen joulua???? Mulla oli kaksi tyttöä siinä karusellissa ja siinä karusellissa oli myös poika nimeltä Niko :) Itse seisoskelin siinä karusellin luona niin kauan kun tytöt siinä pyöri. Lähdettiin siitä sitten melko pian pois kun oltiin jo syöty. Mulla silloin jo kiinnitti huomion Quechuan beiget housut sillä Niko pojalla. Silloin vaan ajattelin itsekseni, että enpä oo ennen Decathlonin vaatemerkkiin törmänny Suomessa muilla kuin meidän lapsilla :) Meidän perhe on juuri palannut 4-vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Tai no mies on vielä hetken aikaa maailmalla mutta me tultiin jo jouluksi lopullisesti lasten kanssa Suomeen. Jos tosiaan törmättiin niin on kyllä tosiaan pieni tämä maailma :D

Nina kirjoitti...

Hei Anonyymi! No kuule kyllä me oltiin Hesessä silloin :-D

Siinä useampi lapsi kävi pyörimässä meidän aikana karusellissä, joten pitää ihan kysyä, että olitko tumma vai vaalea?! Erään tumman rouvan muistan karusellin vierestä, jonka kanssa muutama sana vaihdettiinki. Muut rouvat olivat vaaleampia ja lähtivät pois ennen meidän ruoan saapumista, eikä nälkäinen vatsa mitään muista ;-)

Todellakin, pieni on maailma :-D Mutta Kodin Ykkönen on kyllä yksi niistä harvoista kaupoista, joissa lasten kanssa on kiva käydä.
Törmäillään taas! Ja jos haluat tutustua paremmin, laittele sähköpostia blogissa olevaan osoitteeseen. Uusiin ihmisiin on aina ilo tutustua :-D

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa tänne Kiinaan!
Tänään on upea auringonpaiste ja huikaisevan sininen taivas näkyvissä. Samaan hengenvetoon on kyllä todettava että on saaplarin kylmä... Hrrr.
Nauttikaa Suomipäivistä ja tosiaan, tervetuloa tännepäin!

Anonyymi kirjoitti...

Pieni maailma :D Minä olin se tumma nainen. Laitan sulle meiliä :)

Susanne kirjoitti...

Meilläkin oli eilen peilikirkas jää maantiellä ja kaaduinkin siellä lahjakkaasti :(
Toivottavasti saatte vielä mukavat Suomikelit tälle viikolle.

Nina kirjoitti...

Jaanuska: Kiitti! Vielä pari päivää Suomessa. Onneksi kelit ovat parantuneet, päästään ulkoilemaan. JEEE!!!!
Kohtahan se kevät tulee jo Hangzhouhun. Päästään ihastelemaan taas ihania kevään kukkia :-)

Anonyymi: Kiitos mailista! Kirjoitellaan lisää paremmalla ajalla ja tavataan :-D

Susanne: No niin minä luin just sun blogista, että olit ottanut tien kanssa yhteen. Toivottavasti et satuttanut itseäsi pahasti!
Lumikengät ovat hyvä valinta. Ovat meidänkin ostoslistalla. Suo alkaa melkein takapihalta, mikä sen parempi tarpomispaikka. Harrastus ensi talveksi :-D